Kein Foto

Suomi, Mikko

Mikko Suomi on turkulainen kirjailija. Suomen esikoisteos Atlantiksen perilliset ilmestyi vuonna 2012. Tyyliltään kirjailijan teos on seikkailu, mutta kirjassa käsiteltyjen esoteeristen aiheiden vuoksi kirjaa voisi luonnehtia pseudohistorialliseksi teokseksi. Pseudohistoriallinen seikkailu jatkui vuonna 2020 ilmestyneessä teoksessa Punaisen lohikäärmeen silmä. Mikko Suomen uusin teos Melioristi, on jatko-osa modernille, suosiota saavuttaneelle ja erilaiselle dekkarille Pseudologia fantasticalle. Pseudologia fantastica toi uudenlaisen tyylin kertoa rohkeasti yhdistellen tyyliltään komediaa, tietokirjaa ja dekkaria. Melioristi jatkaa siitä mihin Pseudologia fantastica jäi ja vie lukijan vielä hurjempiin tapahtumiin. Edellisten tyylilajien oivallinen yhdisteleminen täydentyy Melioristin maalaiskomediallisilla piirteillä.
Melioristi</a>

Melioristi

Melioristin tapahtumat sijoittuvat Satakuntaan ja erityisesti kuntaan nimeltään Luvia. Eletään 2010-lukua ja pikkupaikkakunta kamppailee itsenäisen olemassaolonsa puolesta. Luvialle ovat pesiytyneet niin hurmoshenkinen uskonnollinen lahko Taivaan Taivaltajat, kuin pahamaineinen moottoripyöräkerho Vandals MC.