Kein Foto

Järvinen, Jukka Tapani

Olen käynyt peruskouluasteet 1-9 ja Lukion 1-3 ja Helsingin teknillisen oppilaitoksen.

Olen vapaa-ajalla opiskellut politiikkaa TV:stä. Ja käynyt myös eduskuntatalolla täysistunnoissa.

Virukset ovat ongelmallisia tauteja ja yksi hoito voi olla tulitikkuterapia, jolloin myös yleiskunto ja luusto vahvistuu. Lue mm. tästä tulitikkuterapiasta minun "Ihmisen terveys" kirjasta, koska tässäkin pitää ottaa erilaisia asioita huomioon. Tämä tulitikkuterapia kannattaa ottaa kuitenkin ennen kuin lääkäri on määrännyt mm. erilaisia kolmiolääkkeitä. Eli todennäköisesti kolmiolääkkeet eivät ole tarpeellisia verrattuna tulitikkuterapiaan. Näiden kanssa tulee erilaista pahoinvointia tulitikkuterapian kanssa, joka ei ole oikein. Kaikki lääkkeet eivät ole haitallisia tulitikkuterapian suhteen.

No itsellenikin tuli se korona virus ja rokote ja tulitikkuterapia auttoi kummasti. Voi olla, että lääketieteestä löytyy myös oikeita lääkkeitä eli rokotteita mm. koronaviruksen parantumista varten ja että korona virus myös kokonaan parantuu. Myös alkoholisti kannattaa jonkin verran olla ja ostaa elintarvikekauppojen valmisruokia, ym. muita hedelmiä ja vihanneksia ja juureksia ja tehdä itse eri ruokia jos osaa ja jaksaa. Tai käydä mm. hampurilaisbaarissa syömässä. Tai tilata pizza kotiin tai ostaa valmispizzoja, jos rahat riittää eri ruokiin ja ehkä siihen alkoholiin ja johonkin kuntoharrastukseen tai useampaan.

Paratiisi hallitus osa 2</a>

Paratiisi hallitus osa 2

Näissä Paratiisi hallitus osa 1 ja osa 2 kirjoissa kerrotaan vauvantekolain merkitys nykyisiä ja tulevia sukupolvia silmälläpitäen. Siis kuinka suojellaan maapalloa ja sen metsiä, soita, savanneja, jokia ja järviä ja meriä ja niiden eläimiä.

Paratiisi hallitus osa 2</a>

Paratiisi hallitus osa 2

Näissä Paratiisi hallitus osa 1 ja osa 2 kirjoissa kerrotaan vauvantekolain merkitys nykyisiä ja tulevia sukupolvia silmälläpitäen. Siis kuinka suojellaan maapalloa ja sen metsiä, soita, savanneja, jokia ja järviä ja meriä ja niiden eläimiä.